Henkilökuva

Yrjö Knuutinen

Kirjailija Yrjö Knuutinen (1925 - 2015) syntyi ja vietti lapsuutensa Siilinjärvellä, ja myös koko elämäntyönsä opettajana hän teki eri puolilla Savoa. Pisimpään - yli 20 vuotta - hän toimi opettajana Suonenjoella Pörölänmäen kylällä, jonne sijoittuu myös hänen tunnetuin teoksensa Kurkki

Kirjoittaminen kuului Yrjö Knuutisen harrastuksiin nuoruusvuosista lähtien, vaikka esikoisteos Kurkki ilmestyikin vasta vuonna 1970. Kuusitoista vuotta myöhemmin julkaistiin Kala-Oskari ja kolme enkeliä, ja vuonna 1995 ilmestyi ehkä tuntemattomimmaksi jäänyt teos Mitassa. Myöhemmin aktiivinen kirjoittaminen jatkui mm. omakustanteina julkaistuissa teoksissa ja lehtien sivuilla.

Vaikka julkaistuissa teoksissa tarinat ovatkin hyvin erilaiset, niistä löytyvät kirjailijalle ominaiset yhteiset piirteet. Koruttoman ja niukan ilmaisun rivien välistä nousee esiin nöyrä luonnon kunnioitus sekä lämmin myötätunto lapsia ja yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan. Huumori on hiljaista ja osoittelematonta, lukijan on se itse löydettävä.

Kirjoista voi ehkä paikoin aavistaa myös häivähdyksenomaisen anarkistisen ja kapinallisen pohjavireen. Se ilmenee esimerkiksi mieltymyksenä syrjäpolkuja kulkeviin, yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymisnormeja rikkoviin persoonallisuuksiin, joiden edesottamuksia kirjailija tarkastelee usein ymmärtävän hyväksyvästi. Kiinnostus lukemiseen, kalastukseen, pesäpalloon ja muuhun urheiluun sekä arkeologiaan näkyy monesti myös hänen muistelmanluontoisissa lehtikirjoituksissaan. Vuosina 2006 ja 2007 julkaistuissa omakustanteissa paljastuu myös kirjailijan uteliaisuus unia, ihmismielen kerrostumia ja erilaisia outoja ilmiöitä kohtaan.

Yrjö Knuutisen serkku oli kirjailija ja toimittaja Aaro A. Nuutinen.

 

"Koneella minä edelleen remputan"

Kirjailija-arviointi
Timo Ruotsalainen
, Sisä-Savon Lehti