Kuului loiskahdus
Aamulla heräsin siihen, kun koira pyysi ulos. Se tietää, että se ei saa herättää liian aikaisin. Siksi se ei suoraan tahdo ulos, vaan kävellä rapsuttelee huoneessa ja paneutuu sitten nukkumaan lähtöasentoon oven edustalle. Siinä se alkaa vinguttaa sieraimiaan. Se tapahtuu niin hienosti, että sitä ei voi syyttää herättämisestä. Minkäs sille voi, jos sieraimet vinkuvat ulospäin hengitettäessä. Kun nousen ja menen eteiseen, makaa se lattialla pää oveen päin, eikä ole näkevinään minua, mutta musta hännänkoukero heiluu iloisesti. Vasta sen jälkeen, kun sanon sille jotakin, kääntyy se katsomaan, nousee ja venyttelee. Silloin lasken sen ulos. Niin myös tänä aamuna. Mutta nytpä olikin joutsen ulko-ovella. Akkunasta näkyi ohutta kaulaa ja keltanokkainen luupää. Sanoin Totille - Odota! Minä pidän tuota hurjimusta, että ei tule päällesi. Aukaisin oven ja koukistin käsivarteni joutsenen eteen. Koira livahti vierestäni pihamaalle. Joutsen oikaisi kaulansa koiraan päin ja haukkasi ilmaa ... Siitä alkoi taas uusi päivä...
Iltapäivällä kehittyi myrsky, raju luoteinen. Nostin kaurasäkin ulos ja soluttelin jyviä sormissani. Tuuli vei roskat ja akanat. Se työ oli minusta mieluista. Ystävällisten ihmisten antamia jyviä. Joutsen katsoi häkistään ja ryntäili seinille päästäkseen luokseni. Olin sen ajanut häkkiinsä, sillä se olisi tullut tolskaamaan jyvien kanssa ja kaatelemaan astioita. Musta koira oli myös paikalla. Rakennuksen nurkalla se haisteli tuuleen päin.
Kun olin saanut jyvät puhdistettua, lähdin viemään joutsenta pellolle. Totti seurasi mukana. Tuuli niin rajusti, että sai ponnistella, ennen kuin pääsi eteenpäin. Joutsen hyppi vasten tuulta ja levitteli siipiänsä. Totti korskahteli, pyöri ja ajoi häntäänsä. Kun joutsen juoksi vauhtia, seurasi koira perästä, haukkui ja nosteli etukäpäliänsä ilmaan. Joutsen kohosi ylös ja koira jäi paikalleen pyörimään ja tavoittelemaan häntäänsä. Sanoin koiralle - Siinä se on. Kato, meillä ei oo siipiä!
Tuuli oli painaa joutsenen petäjikköön, mutta kovasti kamppaillen pääsi se viimein peltojen yläpuolelle. Talossa joen takana nostivat perunaa. Kurkki kornitti ja lensi väen ylitse. Selät pellolla oikenivat ja kaikki tähysivät taivaalle. Järvelle laskeutui Kurkki. Sormulanlahdesta kuului loiskahdus.
Illalla istuin petäjäkunnaalla pimeässä. Myrsky pauhasi oksistossa. Nojasin selkääni petäjänrunkoa vasten ja katsoin tähtiä. Sputnik ilmestyi lännen taivaalle. Seurasin sen kulkemista ja ajattelin:
Jotkut muuttavat ajatustapaamme heille itselleen mieleiseksi. - Mitä muodostuu Kiinasta? - Mikä on Israelin kohtalo? - Onko todella "maailma, jossa aika kulkee takaperin" ja miten se olisi mahdollista? - Muutumme maaksi, aivommekin muuttuvat.
Koira ilmestyi pimeästä vierelleni. Silittelin sen otsaa ja juttelin: - Kurkki on pimeässä. Aamulla katsomme Totin kanssa, tuleeko se...
Kurkki 1970 s.108-110
