Mieleni levottomuutta

     Helteet purkautuivat ukkoseksi. Lännestä kohosi jylisevä pilvi. Hämärtyi. Salamat vilahtelivat. Tuuli käänsi nurin pensaiden lehtiä ja peltikatto alkoi romista. Rätisi ja nasahteli. Kurkki piiloutui joenrannan pensaan alle. 
     Kun pilvi oli mennyt ohi, aukaisin akkunan ja nojauduin ulos. Hämärästä kuului päästäisen vinksutusta. Ukkospilven viimeiset riekaleet olivat katoamassa kaukaisten kukkuloiden taakse. Vielä vilahtelivat salamat, mutta jyrinää ei kuulunut. Tähtiä ilmestyi pilvirepaleiden väliin. Katsoin niitä ja ajattelin - Sielläkö asuvat jumalat? 
     Kävelin joen rantaan. Vedin sisääni maan ja heinien tuoksua. Etsin joutsenta, mutta en löytänyt. Sitten kuulin sen raaputtavan räpylällään päätänsä pimeässä iirispensaassa. Sieltä kuului hiljaista litinää. 
      Yöllä valvoin. Katsoin nukkuvaa kylää. Niityiltä kantautui kuovin hätäilyä. Ajattelin - Pian pääsee musta koira ... ystäväni ... vapaaksi. Miten silloin käy joutsenelleni? 
     Aamulla loisti Kurkin nokka keltaisena korteikkoniemestä. Siellä ui ja pulasi joutseneni. Niemi on joen toisella rannalla ja siitä on tullut Kurkin mielipaikka. Päivät se makaa vedenrajassa iirispensaassa, mutta kun ilta hämärtyy, soluu se kortteikon kärkeen lähelle avovettä. Joka päivä se kyllä käy pihassa katsomassa, onko väki kotona. Jos ketään ei näy pihamaalla, nousee se rapuille ja alkaa poukuttaa nokallaan oven akkunaa, kurkkii sisälle ja poukuttaa taas.
     Iltamyöhällä seisoin joen sillalla ja katselin: Punainen Kuu nousi järven takaa. Kortteikon reunalla uiskenteli sorsaparvi ja niiden keskellä kohosi Kurkin kaula ylpeän näköisenä. Nyt näin ensi kerran, että joutseneni oli kelvannut lintuseuraan. Näytti siltä, kuin sorsat olisivat olleet hyvillään siitä, että olivat saaneet joukkoonsa niin uljaan sukulaisen. Mutta ei ole enää kauan siihen, kun vesilintujen metsästys alkaa ja miten silloin käy Kurkin ystäville? 
      Hiljaa kävelin pois, että en häiritsisi. Sinne jäivät rauhassa uimaan ja pulaamaan ... Ja Kuu, pyöreä jättiläinen, kohosi verkkaisesti järven yläpuolelle. 
     Vielä viivyttelin pihamaalla. Katsoin pohjoiseen Pienelle Savijärvelle päin. Kuu jäi selkäni taakse. Metsän takana pienessä pilvikyhmyssä vilahti salama. Sorsat narskuttivat joella. Seisoin ja tunsin mieleni levottomaksi. Ajattelin - Alkaa elokuu. "Suurvallat lisäävät sotilaallista voimaansa." Alkaa elokuu. Pimeitä öitä, usvaa vesien yllä, sateisia päiviä, kuolevia kukkia ja poismuuttavia lintuja ... Minusta on aina elokuu pahaenteinen. Mutta se lienee vain mieleni levottomuutta. Kesän jälkeen pimeät illat ja elosalamat taivaanrannalla saavat minut pois tasapainosta. Sitten, kun syksy saapuu, on kuin hyvä, viileä käsi laskeutuisi otsalleni ja rauhoitun taas. 
     Vielä vilahtelivat salamat pilvikyhmystä. Sanoin hiljaa - Jää hyvästi heinäkuu ja tule ... vaikka pelkäänkin ... elokuu!

Kurkki 1970 s. 91-93