Kuppikivet ja -kalliot

Lähellä Rautalammin keskustaa Eetunkujan varrella on eräästä pihapellosta esiin pistävä kallioluiska, jossa näkyy pieni kuppimainen syvennys. Kallio on kautta aikojen samoin kuin nykyisinkin ollut lasten mieluisana leikkipaikkana. Muutamat iäkkäät ihmiset vieläkin muistelevat, miten he aikoinaan lapsina olivat kallionkupissa monet leikkipuurot ja -vellit keittäneet. Heidän tiedossaan ei silloin ollut, ja harvat nykyisinkään tietävät, että kallio on vanha uhrikallio ja kuppi siinä uhrikuoppa. Varta vasten paikalla käynyt asiantuntija on sen sellaiseksi varmistanut.

Tällaisten kiviin ja kallioihin tehtyjen matalien, halkaisijaltaan noin 5-10-senttisten uhrikuoppien ikä ja osaksi tarkoituskin peittyy aikojen hämärään. Ruotsissa sellaisten kuppien katsotaan olleen käytössä jo kivi- ja pronssikaudella ja niiden päätellään liittyneen auringonpalvontaan ja hedelmällisyyden edistämiseen, mutta myöhemmin myös vainajien palvontamenoihin ja parannustaikuuteen.

Meillä kuppikiviä ja -kallioita on löydetty eri puolilta maatamme. Erikoisen paljon niitä tunnetaan Hämeestä, ja siellä ne näyttävät keskittyvän pakanuuden ajan rautakautisten kalmistojen läheisyyteen. Mutta niitä on löydetty melkoisesti myös Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, Etelä-Pohjanmaalta, Karjalasta ja Etelä-Savosta, varsinkin Savonlinnan liepeiltä. Pohjois-Savosta tunnetaan toistaiseksi vain muutamia kuppikiviä ja -kallioita. Näistä erikoisin on Siilinjärven Saunalahden arkeologisissa kaivauksissa tehty löytö. Siellä kiviröykkiön, ns. lapinraunion alta paljastui kallionpinnasta viisitoista pientä, kuppimaista syvennystä. Samassa rauniossa näkyy jälkiä tulenpidosta, ja rauniosta on löydetty piipalanen sekä kaksi tulessa ollutta piinuolen katkelmaa. Sen tyyppisten nuolenkärkien katsotaan ajoittuvan pronssikaudelle (noin 1500-500 eKr.). Arkeologi Leena Lehtisen mukaan kyseinen röykkiö kuppikallioineen saattaisi viitata pronssikautisiin yhteyksiin Keski-  ja Etelä-Ruotsin niihin uhrikallioihin, joilla auringonpalvelusmenoja ja hedelmällisyyden lisäämisriittejä suoritettiin. Myös Lehtosalo Hilander Savon Historia I:ssä vihjaisee samaan kertoessaan, miten kalliolla on voitu niin kuin muinoin Ruotsissa määrättyinä pakanallisina juhlapäivinä ja -öinä polttaa tulia sekä laulaa ja tanssia kulkusia käsissä helisyttäen.

Ehkä näin on voinut tapahtua joillakin kallioilla ja kuppikivien ympärillä, mutta perimätiedon mukaan ne meillä ovat yleensä olleet vain vainajien palvontapaikkoja. Kiville vietiin ruokaa ja juomaa, mm. kekrinä talkkunaa, rasvaa ja olutta suvun vainajille, haltijoille tai maahisille. Tätä lienee tapahtunut syrjäkylillä, kirkoista ja papeista kaukana, vielä niinkin myöhään kuin tämän vuosisadan vaihteessa. Lauri Simonsuuri kertoo kirjassaan Kotiseudun tarinoita Rautalammin Hanhitaipaleen kylässä Hankamäen tien lähellä olevasta Paanulan Ievan noitakivestä. Tälle kolme metriä korkealle ja samoin kolme metriä leveälle kivelle Paanulan Ieva ja Karuliina Karjalainen veivät kiven kolmeen kuppiin uhrilahjoja, kuten vasikannahkankappaleita, juustomaitoa ja muita sellaisia antimia. Tällaiset uhrit annettiin kiitoksena saadusta, mutta näin myös varmistettiin haltijain suosio, mikä takasi ennen kaikkea karjan ja viljan tuottavuuden. Niinpä kun lehmä poiki, vietiin kuppiin tilkkanen terni- eli juustomaitoa, ja kun keitettiin uutispuuro, vietiin ruishuttua. Saattaa arvata ja perimätieto kertookin, että kalamies saatuaan keväällä rantaporeesta ensimmäisen kutuhauen ja näin pitkän kalattoman kauden jälkeen "irrotettuaan kalakeitolla mahanahkansa selkärangastaan" vei keittoa uhrikiven kuoppaan vaarivainajalle ja samalla myös muille suvun haltijoille ja "vanhaisille". Näin oli turvattu, "että elämä pysyisi paikallaan".

Mutta myös itse kuoppa antoi ja auttoi. Sinne kansanrunojen mukaan "kivut kiistettiin". Kuoppaan kerääntyneen veden katsottiin omaavan parantavia vaikutuksia monissa kivuissa ja sairauksissa. Esimerkiksi Hämeen Hattulassa sitä käytettiin parantavana silmävoiteena.

Kuppikallio kirkonkylässä ja Paanulan Ievan noitakivi eivät liene ainoita uhrikivipaikkoja Rautalammilla. Ainakin Savonjoella erään talon pihakallio (Hyötykallio) ansaitsisi asiantuntijan tarkastelun. Kalliossa näkyy runsaasti luonnon tekemiä kuoppia, mutta joukossa on myös niin säännöllisiä ja sileitä, että ne vaikuttavat ihmiskäsin tehdyiltä.

Myös muualta Sisä-Savosta uhrikiviä saattaisi löytyä, kun muistamme Hämeen kuppikivien runsauden ja levinneisyyden. Olihan ennen varsinkin läntinen osa Sisä-Savoa hämäläisten nautinta-aluetta, jossa heillä viimeisten tutkimusten. mukaan saattoi olla ainakin joitakin ympärivuotisesti asuttavia "eräasemia". Näillä eräasemilla pienimuotoinen viljanviljely ja karjanhoito ovat eränkäynnin lisäksi olleet mahdollisia. Kun kerran antimia uhrattiin Hartolassa, Hattulassa, Hämeenlinnassa, Sysmässä, Sääksmäellä... eikö samoin olisi nakuteltu ja hierretty uhrikuoppia johonkin hieman erikoisennäköiseen kiveen tai kallioon eräaseman kaskipellon tai luonnonniityn liepeillä myös Rautalammilla sekä muuallakin Hämeen pohjoispuolisten takamaiden nautinta-alueilla.

Olisi hyvä saada Sisä-Savon alueelta kaikki vielä piilossa olevat uhrikivet ja -kalliot kartoitettua ja "Muinaisjäännös"-rauhoituskyltillä merkittyä, ettei niille kävisi niin kuin Paanulan Ievan kivelle on epäilty käyneen. Sisä-Savon Lehdessä (29.3.1988) Leo Pelkonen kertoo, että museoalan ihmiset olisivat etsineet kyseistä Ievan uhrikiveä, mutta kivi jäänyt löytymättä. Pelkonen epäilee kuppien tuhoutuneen alueen ojitusten ja metsänparannustöiden yhteydessä. Mutta ehkä sittenkin Ievan ja Karuliinan uhrikivijärkäle on vielä tallessa ja odottaa vain löytäjäänsä, samoin kuin mahdolliset muut uhrikivet Sisä-Savon alueella. Kuppikivet ja -kalliot olivat esivanhemmille pyhiä palvontapaikkoja. Heidän ajatusmaailmassaan ne liittyivät syntymään, elämään, kuolemaan mutta myös elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen.

Kotiseudun Joululehti (Sisä-Savon Lehden joululiite) 1993