Pesäpallomuistoja 1930- ja 1940-luvulta

Siilinjärven Ponnistuksen pelatessa v. 1936 pesäpalloa Suursarjassa, sen ajan Mestaruussarjassa, silloisen urheilukentän viereinen "monttu" osoittautui monelle vierailevalle joukkueelle kohtalokkaaksi. Kentän rajojen sisälle läpilyöty pallo saattoi kakkospuolelta pomppia ja vieriä montun vesakkoon ja siitä alas läheiselle viljapellolle. Siksi Ponnistuksessa asetettiin rajalle ulkopelissä varma ja kova kolmikko. Sen muodostivat Ahti Sonninen, Eino Halonen ja Seppo Sonninen.

Seppo Sonninen siepparina hoiti "näpyt sekä pomput", ja kun lyöjän luja laakalyönti naksahti mailaan, samassa se räpsähti kiinni Sepon räpylässä. Se aina sai monisatapäisessä katsomossa spontaanit kämmenten taputukset. Jos lyönti siepparin yli meni lähelle kakkospesää, siellä oli pitkä ja roteva Halosen "Eikka" varmana ja vakaana kiinniottajana. Kakkospesästä takarajaan asti oli Ahti Sonnisen tonttia. Hän hoiti taitavilla kiinniotoilla "kumurit", vastaan syöksyen ja kauhoen maapallot, ja hyvä heittokäsi toimi aina tehokkaasti juoksijan "tuhoksi".

Minä silloin yksitoistavuotiaana pikkupoikana olin jo ennen pelin alkamista "penkalla" kolmospesän kohdalla odottamassa, tulisivatko Ahti, "Eikka" ja Seppo peliin mukaan (aina se ei ollut varmaa). Mutta kun näin, että he - usein yhdessä - kävelivät kylältä kentälle sadan metrin tiilimurskalla, ilostuin. Tiesin silloin, että pelissä kakkosraja pitäisi, olipa sitten vastustaja vaikkapa Lahden Maila-Veikot, Viipurin Kisa-Veikot tai joku muu Suursarjan huippujoukkue...

Tämän kakkosrajan kovan pelaajakolmikon jäsenet olivat minua noin kymmenen vuotta vanhempia. En silloin pelejä katsoessani tiennyt, että tulevaisuudessa tulisin opiskelemaan opettajaksi samoin kuin he olivat opiskelleet Kajaanin seminaarissa. Välillämme olivat ikäeromme lisäksi meitä kaikkia koetelleet sotavuodet.

Sodan jälkeen vuoden 1946 juhannuspyhinä SiiPo järjesti "Mantun" kentällä pesäpallossa ystävyysottelun entisen suursarjajoukkueen ja silloisen edustusjoukkueen välillä. Edustusjoukkueen lukkarina jouduin kasvokkain useiden näiden Suursarjan konkareiden kanssa, ja pelin jälkeen illanvietossa tutustuimme vielä lähemmin toisiimme.

Sonnisen pojat olivat sukulaisiani: heidän äitinsä Edla Maria (Maikki) Sonninen (os. Nuutinen) oli serkkuni. Pojista Aatto ja Esko tulivat minulle tutuiksi. Ahti ja Seppo sen sijaan jäivät vieraammiksi, sillä jo 17-vuotiaana olin enimmäkseen poissa kotiseudultani Siilinjärveltä.

Halosen Einon kanssa sen sijaan olin lähemmin tekemisissä myöhemminkin. Vuoden 1948 kevätlukukauden olin ennen opettajaksi valmistumistani väliaikaisena opettajana Muuruveden Pelonniemellä. "Eikka" toimi silloin opettajana naapurikoululla Vuotjärvellä. Tapasimme talven ja kevään aikana opettajain kokouksissa sekä urheiluasioissa, ja kun minun oli pidettävä kouluni 50-vuotisjuhla, "Eikka" ystävällisesti auttoi minua juhlan järjestämisessä.

Koulun kyläkuoron harjoitusten jälkeen keskustelimme aina huoneessani "Eikan" kanssa monista asioista yöhön asti. Sitä ennen olimme saattaneet olla koppisilla koulun pihamaalla räpylät käsissämme. Olimme myös molemmat kiinnostuneita runoudesta. Minulla oli pöydälläni mm. Aila Meriluodon Lasimaalaus sekä Timo Töyrylän ja Impi Kauppilan runokirjat. Luimme niistä ääneen "löytöjämme" ja keskustelimme niistä.

Joskus sitten alkukesällä kouluni 50-vuotisjuhla meni aivan hyvin. "Eikka" kuoronjohtajana teki suuren työn saatuaan mm. kuoron laulamaan kunnialla Beethovenin Jumalan kunnian luonnossa.

Kun myöhemmin tarjosin maksua "Eikalle" avusta, hän sanoi, ettei tullut kysymykseenkään. Kaivoin silloin laatikoistani vanhoja nuotteja sävellyksistä, joita olin saanut jonkun vanhan musiikinlehtorin jäämistöistä Kajaaniin seminaarista. Ne olivat jääneet käsiini jostakin filatelistien huutokaupasta. Sanoin "Eikalle": - Saat ne, jos niillä on mitään arvoa. "Eikka" tutki tarkasti nuotteja, hyräili ja vihelteli totisena ja sanoi: - Parempaa et olisi voinut minulle antaa. Hän puolestaan ojensi minulle sanoittamansa Pesäpalloilijoiden marssin monisteen, jonka alla näkyi säveltäjä Ahti Sonnisen nimi. Laulun sanat koskettivat minua jo silloin, erityisesti "Eikan" tapa tarkastella pesäpalloa pelaajineen syvällisemminkin.

Uutis-Jousi 31.7.2014