Valinta  (kertomus 30-luvulta)

    Poika käveli kylätiellä ja puristi viisimarkkasta nyrkissään. Hän oli ollut piirtelemässä lentokoneen kuvia sanomalehden tyhjälle reunalle, kun isoveli oli tullut kylältä, kaivanut rahan taskustaan ja sanonut:
    Millainen mies sinusta tulee, kun iltakaudet istut ja nyhräät nurkassa. Siinä vitonen. Mene elokuviin! Talolla on hyvä kuva alkamassa. Vielä kerkiät.
    Elokuvat olivat uutta kylällä. Sinä syksynä niitä oli alettu näyttää kahtena iltana viikossa.
    Vitonen omaa rahaa! poika iloitsi kävellessään, työnsi nyrkkinsä taskuun, että raha varmasti olisi tallessa. Siellä se tuntui kovana ja pyöreänä kouran sisällä. Rahalla saisi elokuvalipun tai siinä olisi raha joululehteen. Koulussa opettaja oli esitellyt joululehtiä tilattavaksi. Välitunnilla monet pojista olivat kerskuneet, mitä lehtiä he tilaisivat. Poika tiesi, minkä ottaisi, mutta kun hän oli kotona asiasta vihjaissut, isä oli sanonut, ettei ollut rahaa sellaisiin... Mutta nyt oli taskussa viisimarkkanen.
    Elokuvatalon pimeällä pihamaalla seisoskeli miesryhmä. Kuului hiljaista keskustelua, ja savukkeiden päät hiiluivat. Askeleita kopisi ulkoportailla.
    Poika nousi miesryhmän jäljessä talon eteiseen. Eteisessä ihmiset tungeksivat lippuluukun edessä. Harmaasilmäinen, polkkatukkainen, nainen myi lippuja luukun takaa. Seinällä luukun yläpuolella näkyi houkutteleva mainos illan elokuvasta. Alussa olisi piirretty filmi.
    Rahaa kourassaan pyöritellen poika ajatteli, että kahden tunnin päästä viitonen olisi mennyttä. Jos ei menisi kuviin, voisi tilata lehden ja saisi sen kuusijuhlassa. Juhlan jälkeen kotona olisi mukava lukea, ratkaista kuva-arvoituksia ja sanaristikoita...
    Vain kaksi lipunostajaa oli enää pojan edessä. Tosin kuului vielä askelten kopinaa portailta. Poika hivuttautui ulko-ovelle, kääntyi ja luikahti pihamaan pimeään. Hän hiipi talon taakse ja jäi seinän vierelle kuuntelemaan. Pian alkoi salin kovaääninen pauhata. Kuului musiikkia, vieraskielistä puhetta ja tuon tuostakin seinän takana remahdettiin nauramaan.
    Poika puristi rahan lujasti kouraansa, lähti talolta ja kääntyi pimeälle kylätielle.
    Kotona näkyivät valot keittiöstä ja kamarista. Veli oli varmasti siellä sisällä. Oli parasta viivytellä jossakin elokuvien ajan. Poika käveli roudasta kovettunutta polkua alas rantaan. Rannan matala oli riitteessä, mutta ruoikkorinnasta alkoi musta avovesi. Vene oli kumottu teloille rantapenkereelle. Pian järvi kokonaan jäätyisi ja pääsisi kolkkaamaan mateita rannoilta...
    Pusakan alla hartioissa alkoi tuntua kylmältä. Poika ajatteli, miten olisi ollut mukava istua lämpimässä salissa ja katsoa elokuvaa. Naurusta päätellen katsomassa oli ollut toisiakin koululaisia.
    Poika lähti rannalta takaisin pihaan ja kiersi ulkorakennuksen nurkalle. Hän käänsi linkun navetan ovelta, aukaisi ja astui sisälle. Lämpö ja kosteanummehtunut heinien haju tulvahti navetan pimeästä. Poika veti oven kiinni, etsi tutusta paikasta jaloillaan tunnustellen lypsyjakkaran ja istuutui.
    Onerva, hän sanoi hiljaa lehmälle.
    Lehmä jauhoi leuoillaan ja sen sisuksista kuului murinaa ja kurahtelua.
    Kun pojan silmät tottuivat pimeään, hän näki ikkunan kapeana vaaleana läiskänä. Lehmä seisoi jaloillaan parressa ja eläimestä uhosi lämpöä ja taljanhajua. Nurkan heinäkasasta kuului ripsettä ja kahahtelua. Poika tiesi, että se oli hiiri, mutta oli mukava kuvitella, että siellä olisikin joku tonttu tai haltia. Saisi niitä vaikka sellaisia ollakin, hän ajatteli...
    Ulkoa alkoi kuulua askeleita. Askeleista poika tunsi, että tulija oli äiti. Kun äidin askeleet pysähtyivät oven taakse, poika yskäisi ja sanoi:
    Minä täällä vain.
    Äiti avasi varovasti oven ja ihmetteli:
   Mitä ihmettä sinä siellä?
    Äidin sytytellessä lyhtyä poika alkoi kertoa ja pyysi lopuksi, ettei äiti sanoisi veljelle.
    No, jo sinun kanssas, sanoi äiti nauraen ja vakuutteli, ettei veli ottaisi pois rahaa, vaikka saisikin tietää. Olet sen ansainnut, äiti lisäsi.
    Kun poika halusi vielä jäädä kaiken varalta navettaan, äiti, annettuaan heiniä lehmän, eteen, sanoi:
    No, sammuta sitten lyhty lähtiessäsi ja pane ovi visusti kiinni!
    Joo joo, poika lupasi.


    Aamulla veli töihin lähtiessään istuutui kahvipöytään poikaa vastapäätä ja kysyi kuin ohimennen:
    Sinäkö olit elokuvissa?
    Joo-o, vastasi poika äitiinsä vilkaisten.
    Oliko mukava kuva? veli tiedusteli.
    Olihan se...
    Veli hörppäsi kupistaan ja heitti kysymyksen edelleen kuin sivumennen:
    Lehmäkö siinä esitti pääosaa?
    Samassa veli ja äiti purskahtivat nauramaan ja isänkin otsalla näkyi naurunryppyjä. Ennen kuin poika ennätti vastata, veli jatkoi: Saat sinä pitää sen vitoses. Olisit vain illalla heti sanonut, että joululehden... Vai on siitä meidän Onervasta tullut filmitähti.
    Kaikki myös poika nauroivat. Poika työnsi kätensä taskuun. Siellä tuntui raha kovana ja pyöreänä. Koulussa hän sanoisi opettajalle, minkä lehden tilaisi.
    Ikkunalasia vasten näkyi leijailevan lumihiutaleita. Viimeinkin lunta! poika ilahtui. Tuntui ihan joululta.

Kotiseudun joululehti (Sisä-Savon Lehden joululiite) 1989