Valinta (kertomus 30-luvulta)
Poika käveli kylätiellä ja puristi viisimarkkasta nyrkissään. Hän oli
ollut piirtelemässä lentokoneen kuvia sanomalehden tyhjälle reunalle, kun
isoveli oli tullut kylältä, kaivanut rahan taskustaan ja sanonut:
– Millainen mies sinusta tulee, kun iltakaudet istut ja nyhräät nurkassa.
Siinä vitonen. Mene elokuviin! Talolla on hyvä kuva alkamassa. Vielä
kerkiät.
Elokuvat olivat uutta kylällä. Sinä syksynä niitä oli alettu näyttää
kahtena iltana viikossa.
– Vitonen omaa rahaa! poika iloitsi kävellessään, työnsi nyrkkinsä
taskuun, että raha varmasti olisi tallessa. Siellä se tuntui kovana ja
pyöreänä kouran sisällä. Rahalla saisi elokuvalipun – tai siinä olisi raha
joululehteen. Koulussa opettaja oli esitellyt joululehtiä tilattavaksi.
Välitunnilla monet pojista olivat kerskuneet, mitä lehtiä he tilaisivat.
Poika tiesi, minkä ottaisi, mutta kun hän oli kotona asiasta vihjaissut, isä
oli sanonut, ettei ollut rahaa sellaisiin... Mutta nyt oli taskussa viisimarkkanen.
Elokuvatalon pimeällä pihamaalla seisoskeli miesryhmä. Kuului hiljaista
keskustelua, ja savukkeiden päät hiiluivat. Askeleita kopisi ulkoportailla.
Poika nousi miesryhmän jäljessä talon eteiseen. Eteisessä ihmiset
tungeksivat lippuluukun edessä. Harmaasilmäinen, polkkatukkainen, nainen myi
lippuja luukun takaa. Seinällä luukun yläpuolella näkyi houkutteleva mainos
illan elokuvasta. Alussa olisi piirretty filmi.
Rahaa kourassaan pyöritellen poika ajatteli, että kahden tunnin päästä
viitonen olisi mennyttä. Jos ei menisi kuviin, voisi tilata lehden ja saisi sen
kuusijuhlassa. Juhlan jälkeen kotona olisi mukava lukea, ratkaista kuva-arvoituksia ja sanaristikoita...
Vain kaksi lipunostajaa oli enää pojan edessä. Tosin kuului vielä
askelten kopinaa portailta. Poika hivuttautui ulko-ovelle, kääntyi ja luikahti
pihamaan pimeään. Hän hiipi talon taakse ja jäi seinän vierelle
kuuntelemaan. Pian alkoi salin kovaääninen pauhata. Kuului musiikkia,
vieraskielistä puhetta ja tuon tuostakin seinän takana remahdettiin nauramaan.
Poika puristi rahan lujasti kouraansa, lähti talolta ja kääntyi pimeälle
kylätielle.
Kotona näkyivät valot keittiöstä ja kamarista. Veli oli varmasti siellä
sisällä. Oli parasta viivytellä jossakin elokuvien ajan. Poika käveli
roudasta kovettunutta polkua alas rantaan. Rannan matala oli riitteessä, mutta
ruoikkorinnasta alkoi musta avovesi. Vene oli kumottu teloille rantapenkereelle.
Pian järvi kokonaan jäätyisi ja pääsisi kolkkaamaan mateita rannoilta...
Pusakan alla hartioissa alkoi tuntua kylmältä. Poika ajatteli, miten olisi
ollut mukava istua lämpimässä salissa ja katsoa elokuvaa. Naurusta päätellen
katsomassa oli ollut toisiakin koululaisia.
Poika lähti rannalta takaisin pihaan ja kiersi ulkorakennuksen nurkalle.
Hän käänsi linkun navetan ovelta, aukaisi ja astui sisälle. Lämpö ja
kosteanummehtunut heinien haju tulvahti navetan pimeästä. Poika veti oven
kiinni, etsi tutusta paikasta jaloillaan tunnustellen lypsyjakkaran ja istuutui.
– Onerva, hän sanoi hiljaa lehmälle.
Lehmä jauhoi leuoillaan ja sen sisuksista kuului murinaa ja kurahtelua.
Kun pojan silmät tottuivat pimeään, hän näki ikkunan kapeana vaaleana
läiskänä. Lehmä seisoi jaloillaan parressa ja eläimestä uhosi lämpöä ja
taljanhajua. Nurkan heinäkasasta kuului ripsettä ja kahahtelua. Poika tiesi,
että se oli hiiri, mutta oli mukava kuvitella, että siellä olisikin joku
tonttu tai haltia. – Saisi niitä vaikka sellaisia ollakin, hän ajatteli...
Ulkoa alkoi kuulua askeleita. Askeleista poika tunsi, että tulija oli äiti.
Kun äidin askeleet pysähtyivät oven taakse, poika yskäisi ja sanoi:
– Minä täällä vain.
Äiti avasi varovasti oven ja ihmetteli:
– Mitä ihmettä sinä siellä?
Äidin sytytellessä lyhtyä poika alkoi kertoa ja pyysi lopuksi, ettei äiti
sanoisi veljelle.
– No, jo sinun kanssas, sanoi äiti nauraen ja vakuutteli, ettei veli ottaisi
pois rahaa, vaikka saisikin tietää. – Olet sen ansainnut, äiti lisäsi.
Kun poika halusi vielä jäädä kaiken varalta navettaan, äiti, annettuaan
heiniä lehmän, eteen, sanoi:
– No, sammuta sitten lyhty lähtiessäsi ja pane ovi visusti kiinni!
– Joo joo, poika lupasi.
Aamulla veli töihin lähtiessään istuutui kahvipöytään poikaa
vastapäätä ja kysyi kuin ohimennen:
– Sinäkö olit elokuvissa?
– Joo-o, vastasi poika äitiinsä vilkaisten.
– Oliko mukava kuva? veli tiedusteli.
– Olihan se...
Veli hörppäsi kupistaan ja heitti kysymyksen
– edelleen kuin sivumennen:
– Lehmäkö siinä esitti pääosaa?
Samassa veli ja äiti purskahtivat nauramaan ja isänkin otsalla näkyi
naurunryppyjä. Ennen kuin poika ennätti vastata, veli jatkoi:
– Saat sinä
pitää sen vitoses. Olisit vain illalla heti sanonut, että joululehden... Vai
on siitä meidän Onervasta tullut filmitähti.
Kaikki – myös poika
– nauroivat. Poika työnsi kätensä taskuun. Siellä
tuntui raha kovana ja pyöreänä. Koulussa hän sanoisi opettajalle, minkä
lehden tilaisi.
Ikkunalasia vasten näkyi leijailevan lumihiutaleita. Viimeinkin lunta! poika
ilahtui. Tuntui ihan joululta.
Kotiseudun joululehti (Sisä-Savon Lehden joululiite) 1989